Lajiin tutustuminen ja harjoittelun aloittaminen syksyllä 2019

Emme järjestä peruskurssia syksyn 2019 aikana, vaan mukaan pääsee syyskuun alusta lähtien ilmoittautumalla koko syksyn ajan. Lähtökohtaisesti tutustumispäivä on tiistai, mutta myös muusta voidaan sopia.

Ota yhteyttä etukäteen sähköpostitse: info(at)bujinkanoulu.fi

Tiistaisin harjoituspaikkana on Kangaspuiston päiväkoti Tuirassa (Valtatie 35, 90500 Oulu).
Tiistain harjoitusaika on klo 17:30-19:30. Tulethan paikalle jo noin klo 17:15, jotta treenit päästään aloittamaan klo 17:30. Kaikki treeniajat näet täältä.

Ensimmäisen kauden hinta on 40€ (Sporttipassilla 30€) ja sen jälkeen 60€/6kk. kaksi ensimmäistä kertaa saa tutustua ilmaiseksi.

Varusteet

Alussa riittää varsin hyvin verkkarit, t-paita ja sukat. Jos omistat jonkin toisen lajin puvun, niin sen käyttäminen on alkuvaiheessa sallittua. Järjestämme tarpeen mukaan ryhmätilauksia, jolloin voit kätevästi ostaa harjoitusvarusteita. Ota mukaan myös vesipullo.

Yleistä harjoittelun aloittamisesta

Jos olet kiinnostunut harjoittelun aloittamisesta seurassamme, on helpoin tapa ottaa yhteyttä ja kysyä milloin se on mahdollista. Käytännössä sinulla on kuitenkin kaksi vaihtoehtoa.

1. Suoraan mukaan harjoituksiin

Tämä vaihtoehto on käytettävissä silloin, kun aktiivista peruskurssia ei ole menossa. Suosituksena on kohtuullinen pohjakunto ja kyky huolehtia itsestä. Lisäksi täytyy ymmärtää ja hyväksyä se, että harjoituksissa käsitellään asioita jotka voivat alussa tuntua liian vaikeilta. Jos tarvetta ilmenee, niin perusasioita pystyy treenaamaan kätevästi myös seuraavan peruskurssin harjoituksissa. Valitse tämä kohta myös siinä tapauksessa, jos olet harrastanut Bujinkania joskus aiemmin.

2. Peruskurssi

Peruskurssi on helppo tapa aloittaa uusi laji ja mukaan pääsee koko kurssin ajan. Bujinkan sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta, mutta tällä hetkellä alaikäraja harjoituksiin on 15 vuotta. Kurssilla harjoitellaan lajin perusasioita ja nostetaan peruskuntoa rauhalliseen tahtiin. Päätavoite on se, että peruskurssin suorittanut harjoittelija voi siirtyä turvallisesti jatkavien harjoituksiin. Peruskurssin kesto on yleensä 2-3kk, mutta samalla maksulla voi kurssin alkamisajankohdasta riippuen harjoitella n. 4-6kk.

Page last modified on August 06, 2019, at 08:14 PM